Valmiiksi tulemisen vaikeudesta

Olen tehnyt Hiilun uutta ulkoasua ja toiminnallisuutta viikkoja ja päiviä. Välillä se oli tulevinaan valmiiksi. Mutta jossain oli joku pikkuvika, joku kirjoitusvirhe joku murtunut linkki joku virhe virhe virhe. Ei sitä voinut julkaista..
Valjastin perheen ja ystävät vimmaiseen virhe- ja bugijahtiin.. Kirjoittelin mielipuolisia ohjeiden mukaisia halukoneoptimoituja lauseita, jotka yrittivät saada tungettua kaikki oleelliset täkysanat 160 merkkiin..
Ja kaikki ilmaistuna mahdollisimman korrektisti passiivissa ja ammattimaisen markkinakirjoittajan tavoin..

Ja sitten taisin herätä.
Eihän tänne kukaan tule ainakaan niiltä optimoituja lörötyksiä lukemaan. Tai niiden erinomaisen mahtavuuden houkuttelemana.
Niinpä rupesin kirjoittamaan tekstejä uusiksi toisella tavalla. Myönnetään: ensin ajattelin että kaikki tekstit on kirjoitettava (ja käännettävä) uusiksi ennen kuin ne voi julkaista.
Eihän se niin mene. Osa teksteistä on nyt kirjoitettu toisin, ja lisää kirjoitetaan ajan ja tarpeen mukaan..

Minun pitää puhua Hiiluista niin kuin niitä teen: ehkä hiukan sekavasti mutta rakkaudella.
Koska voi sanoa että tämä on nyt valmis?
Elämässä kaikki virtaa ja muuttuu ja eikä onneksi tule valmiiksi.

Niin että tervetuloa/menoa puolivalmiiseen ja epätäydelliseen Hiilukauppaan, joka on nyt lähempänä minua, lähempänä sitä mitä koruissa haluan antaa.. Katselkaa ja nauttikaa!



Kommentoi